Toimiva valaistus kotiin

Valaistuksella on suuri merkitys kodin toimivuuteen, tunnelmaan ja viihtyvyyteen.

Valaistuksen suunnittelu

Valaistuksella on suuri merkitys kodin toimivuuteen, tunnelmaan ja viihtyvyyteen. Jo talon suunnitteluvaiheessa on otettava huomioon riittävä ja oikeanlainen valaistus kaikissa kodin tiloissa perheen tarpeet huomioiden. Valaistusta suunnitellessa tulee kiinnittää huomiota valon riittävyyteen erityisesti työskentelytiloissa kuten esimerkiksi keittiössä, jotta tilasta saadaan toimiva. Valaistuksen perusperiaatteet suunnitellaan samalla kun muutkin suuret sisustusratkaisut, koska valaisinpisteiden lisääminen jälkeenpäin on työlästä. Myöskin ulkovalaistuksen riittävyys tulee huomioida pihatöiden yhteydessä.

 Valaistuksen ohjaus

Nykyisin suositaan valaistuksessa erilaisia automaattisia ohjauksia, kuten liike- ja hämäräkytkimiä. Liike- ja hämäräkytkimillä valaistuksen ohjaus on helppoa ja energiatehokasta, koska valaistus kytkeytyy päälle ja pois tarpeen mukaan. Näiden rinnalle suosiotaan ovat nostaneet ohjelmoitavat valaistuksen ohjausjärjestelmät, joita voidaan ohjata esimerkiksi kännykästä. Yleensä nämä kytketään koko kodin älykkääseen ohjausjärjestelmään, johon voi kuulua myös esimerkiksi energia- ja turvallisuustoimintoja.

Sivuseinällä esimerkki epäsuorasta valosta makuuhuoneessa.

Valon suunta

Tärkeä huomioitava tekijä valaistuksessa on myös valon suunta. Käytetäänkö tilassa suoraa vai epäsuoraa valoa. Epäsuorassa valaistuksessa, valo heijastetaan tilaan pinnan kautta, eikä itse valon lähdettä näy. Tällä tavalla valaistuksesta tulee pehmeä ja tasainen.

Valon väri

Valaistuksen tunnelmaan ja käyttöön vaikuttaa myös valon kelvin luku. Kelvinit kuvaavat valon väriä. Jos haluat perinteisen hehkulampun tyylistä lämmintä valoa, kannattaa valita lamppu, jonka kelvin luku on noin 2700 K. Neutraali valkoinen valo taas on noin 4000 K, eli mitä suurempi luku, sen kylmempää valon väri on. Lämmin valo sopii tiloihin, joissa rentoudutaan ja kylmä valo sopii nostamaan vireyttä työskentelytiloihin.

Valitse tilaan oikea lamppu

Erilaisien lamppujen määrä kannattaa pitää minimissään huollettavuuden kannalta. Kaikki lampputyypit eivät kuitenkaan sovi joka tilaan. Esimerkiksi energialamput eivät sovi saunaan huonon kuumuuden keston vuoksi. Energiatehokkaista LED-lampuista löytyy tosin nykyisin kaikkiin kodin tiloihin sopivat lamput, mutta merkinnät kannattaa lukea tarkkaan.

Tunnelmavalaistus

Tunnelmavalaistusta voi muuttaa kotona jalkavalaisimilla ja pöytävalaisimilla oman maun mukaan vaikka päivittäin. Esimerkiksi olohuoneessa kätevä lukuvalo ja tunnelman luoja on jalkavalaisin, jota voi siirtää aina tarpeen mukaan. Tunnelmavalaistusta voidaan luoda myös erilaisilla koristevaloilla sisällä ja ulkona.

 

Työtasolla valaistuksen täytyy olla tasainen ja tarpeeksi kirkas. Valaisimien perinteinen sijoituspaikka on yläkaappien alle, sieltä valo ei häikäise keittiössä työskentelijää.

Ulkovalot voidaan kytkeä toimimaan kätevästi liike- tai hämäräkytkimellä.

 

Tilaa sisustus ja LVIS -esite

  1. Talon rakentamisen kustannukset
  2. Tontti rakentamiskuntoon
  3. Miksi omakotitalo?

Tilaa esitteemme