Talomallin valinta

Onnistunut talomallin valinta lähtee aina tulevien asukkaiden tarpeista. Siitä mitä juuri sinä haluat omaan kotiisi.

Onnistunut talomallin valinta lähtee aina tulevien asukkaiden tarpeista.

Mistä kannattaa aloittaa

Onnistunut talomallin valinta lähtee aina tulevien asukkaiden tarpeista. Siitä mitä juuri sinä haluat omaan kotiisi. Muita tärkeitä talomallin valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat budjetti ja kaavamääräykset. Ne voivat määritellä hyvinkin tarkasti millaisen talon voit tontille rakentaa, joten tontin hankkiminen ja talomallin valinta kulkevat käsi kädessä.

Nykypäivän rakentaja tietää mitä haluaa

Ajat ovat muuttuneet siitä, kun tulin Omatalon suunnitteluun 80-luvun alussa. Talomallit, viranomaismääräykset ja myös me ihmiset olemme muuttuneet. Silloin rakennettiin enemmän suoraan kuvaston tyyppimalleja pienin muutoksin. Tänä päivänä talokuvastot ovat lähinnä ideoimassa asiakkaan omaa suunnittelua. Harvemmin valitaan enää suoraan talomallia kuvastoista. Tiedämme mitä haluamme ja osaamme ottaa enemmän asioita huomioon – tieto voi tosin myös lisätä tuskaa. Seuraavaksi kerron vähän tarkemmin, mitä kannattaa miettiä valintaa tehdessäsi.

Tontti

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, valitse ensin tontti ja tutustu huolella kaavamääräyksiin. Asemakaava määrää muun muassa rakennuksen koon, kerrosluvun, julkisivumateriaalit ja monia muita asioita. Maaston muoto taas määrittää voitko rakentaa esimerkiksi rinnetaloa. Haja-asutusalueella määräykset ovat väljempiä.

Talon koko ja pohjaratkaisu

Mieti minkä kokoisen talon tarvitset ja monessako tasossa talon tulisi olla. Tuleeko talonne olemaan 1-kerroksinen, 1,5-kerroksinen vai 2-kerroksinen? Montako makuuhuonetta on teidän perheellenne sopiva määrä ja millaisia oleskelutilojen tulisi olla, että ne palvelisivat juuri teidän perheenne tarpeita? Entä montako WC:tä haluatte. Säilytysratkaisuihin kannattaa myös kiinnittää erityistä huomiota. Tarvitsetteko erilliä vaatehuoneita, varastoja ja tarvitaanko esimerkiksi autotallia? Huomioi myös tontin erityisvaatimukset esimerkiksi jos sinulla on rinnetontti.

Ulkonäkö

Haluatko kotisi näyttävän perinteiseltä vai modernilta? Millaisen ulkoverhouksen haluat taloosi? Millaisen katon? Omatalon malleista pystytään muokkaamaan juuri sinulle mieleinen tai talo voidaan suunnitella kokonaan omien toiveidesi pohjalta. Tässä vaiheessa viimeistään kannattaakin ottaa yhteyttä talomyyjään, joka auttaa sinua juuri sen sinun unelmiesi kodin valinnassa ja tontin rajoituksien huomioimisessa.

Energiatehokkuus, esteettömyys, terveellisyys ja monet muut yksilölliset asiat perheessä

Nämä vaikuttavat taloratkaisuihin. Ja siihen tänä päivänä Omatalolla panostetaan – yksilölliseen palveluun ja neuvontaan juuri Sinulle räätälöidyn kodin rakentamiseen, ja helpottamaan ”tuskaa” viranomaismääräys-viidakossa. Muuttovalmiit eli avaimet käteen -paketit ovat vastaus nykypäivän rakentajille, talotehtaamme kädenojennus kiireen keskellä. Haave omasta kodista, ikiomasta talosta – ”oma tupa, oma lupa”, elää meissä sinnikkäästi ja siihen haaveeseen me Omatalolla haluamme vastata.

Vastuullista, ammattitaitoista rakentamista

Olen työskennellyt 36 vuotta Omatalon arkkitehtisuunnittelussa niin kotimaan kuin viennin projekteissa. Suunnittelussa ”tusseista tietokoneelle” on ollut iso muutos vuosien varrella, mutta yksi asia ei ole muuttunut – vastuullinen, ammattitaitoinen talojen rakentaminen ja asiakkaasta loppuun asti huolehtiminen. Ikkunani alta kulkee rekkoja päivittäin talopakettilastissa ja ajattelen lämmöllä tontilla odottavaa asiakasta – me tehtiin se, siinä menee nyt jonkun koti.

36 vuoden kokemuksella

Tarja Ewane

Omatalon ARK-yhteyshenkilö, vastaava

Lue tontin valinnasta >

 

TILAA TALOESITTEET

  1. Talon rakentaminen
  2. Rakennuslupa – Miten prosessi etenee
  3. Vastaavan työnjohtajan palkkaaminen

Tilaa esitteemme