Maiseman ehdoilla

Hiljakseen kohiseva koski ja jokiuoma pilkottaa paikoitellen uuden kodin terassilta. Rantaa reunustavat vielä tiheät vesakot, mutta niitä on tarkoitus raivata sopivan hetken tullen tulevana syksynä ja talvena.

Hiljakseen kohiseva koski ja jokiuoma pilkottaa paikoitellen uuden kodin terassilta. Rantaa reunustavat vielä tiheät vesakot, mutta niitä on tarkoitus raivata sopivan hetken tullen tulevana syksynä ja talvena.

– Maisema on se, joka on määrännyt kaiken tässä rakennusprojektissa. Talo on sijoitettu tontille sen mukaan, ja sisätilojen huonejaossa sekä sisustuksessa on otettu ympäröivä luonto huomioon, Kirsi ja Jukka Vartiainen sanovat yhdessä tuumin.

Näkymä olohuoneesta terassille

Näkymä olohuoneesta terassille

 

Tontille tarvittiin poikkeuslupa

Upealla paikalla sijaitseva tontti oli ollut Vartiaisten omistuksessa jo lähes yhdeksän vuotta. Ja lähellä olevan kosken vuoksi tarvittava poikkeuslupakin rakentamiselle oli haettu, mutta yrittäjäpariskunnan kiireinen arki oli siirtänyt rakennusprojektin alkua aina vain eteenpäin. Mutta kun rakennusvirastosta tuli tieto, että poikkeuslupa on raukeamassa, päättivät he ryhtyä pikaisesti toimeen.

-Meidän työmme vie aivan kaiken ajan, joten emme edes kuvitelleet ryhtyvämme itse rakentamaan. Tiedustelimme vaihtoehtoja hyvältä tuttavaltamme ja hän esitteli meille Omatalon muuttovalmis-konseptin, mikä kuulosti juuri täydelliseltä meille.

Talomalli muokattiin toiveiden pohjalta

Sopivaa yksikerroksista talomallia ryhdyttiin pohtimaan. Omatalon mallistosta ei löytynyt suoraan mieluista, joten talomalli hahmoteltiin itse oman näköiseksi.

Yksikerroksinen koti rakennettiin harjanteen päälle, josta rinne laskeutuu jyrkästi kohti jokea. Kodin takapihalla on suuri terassi, joka tehtiin samaan aikaan valmiiksi kuin talokin.

– Meille oli, ja on edelleen, hyvin tärkeää, että tämä on meidän koti ja se on juuri meidän näköisemme. Halusimme koskimaiseman näkyvän mahdollisimman moneen huoneeseen. Toivoimme avaria huonetiloja ja vaaleaa yleisvaikutelmaa. Olohuoneen korkea huonetila ja sen harjanmallinen sisäkatto nähtiin jossakin kodissa ja halusimme samankaltaisen omaan kotiimme. Molemmilla oli myös muutamia omia toiveita, pariskunta kertoo.

Jukka halusi kotiin pariovia, sillä saataisiin tilavaikutelma säilymään mahdollisimman avarana. Kirsin haaveena taas oli saada kylpyhuoneeseen poreamme ja kodinhoitohuone heti keittiön viereen käytännöllisyyden vuoksi.

Omatalon suunnittelijat piirsivät toiveiden mukaisen talomallin ja talotilaus tehtiin lopulta viime vuoden elokuun puolessavälissä. Paikallinen talomyyjä järjesti maansiirtotöiden tekijän ja hänen kauttaan löytyi myös vastaava työnjohtaja.

Onnistunut työnjohtajan valinta

Vartiaisten palkkaama vastaava työnjohtaja Jouko Torkkeli osoittautui kaikin puolin täydelliseksi valinnaksi. Henkilökemia toimi välittömästi ja hänen johtaessaan työmaan tapahtumia Vartiaisten olo oli luottavainen, mistään ei tarvinnut huolehtia, kaikki järjestyi ja saatiin toimimaan.

Meidän tehtäväksemme jäi lähinnä sopivien sisustustuotteiden valinta. Meidän ei esimerkiksi tarvinnut käydä vastaanottamassa tavaratoimituksia tai siivoamassa rakennusvaiheessa. Kävimme toki paikan päällä aina väliajoin ihastelemassa työn edistymistä, mutta siinä kaikki. Myös lähellä asuva veljeni oli meille suuri apu, Kirsi kertoo.

– Kaikki kunnia ammattitaidolle. Me osaamme oman työmme, ja annoimme heille oman työrauhan, Jukka pohtii.

Jouko Torkkeli otti tilanteen haltuunsa, kun Kirsille ryhdyttiin soittelemaan ja lähettelemään runsain mitoin työtarjoussähköposteja tuntemattomista osoitteista.

– Heti kun rakennuslupa oli myönnetty, minulle alkoi tulla sähköposteja, joissa pyydettiin allekirjoittamaan valmis sopimus. Hämmennyimme asiasta ja onneksi kysyimme Joukolta neuvoa. Nämä ”sopimuksia” sisältävät suoramarkkinointisähköpostit olivat täysin tuntemattomilta ihmisiltä. Jouko tarkisti viestit ja hänen ohjeidensa mukaan emme enää reagoineet muihin kuin Omatalolta tuleviin sähköposteihin.

Aikataulut pitivät

Muuttovalmiin Omatalon rakentamisprosessi noudatti hyvin systemaattista kaavaa ja työt etenivät tasaisesti ilman töyssyjä loppuun saakka. Talon tilaamisen jälkeen ryhdyttiin suunnittelemaan sisätiloja. Materiaalivalinnat tehtiin läheisessä Lohjan RTV:ssä ja sopiva keittiömalli valittiin Topin valikoimista. Konseptissa talon runko tehdään Omatalon tehtaalla, ja sisäpinnat sekä viimeistelyt sen ollessa pystyssä tontilla.

Talon runko tuli tontille aikataulussa marraskuun puolivälissä ja luovutus oli jo heinäkuun alussa 2016. Aikataulua olisi voinut kiristääkin kuukaudella, mutta Vartiaiset rauhoittelivat työmiehiä, sillä heillä ei ollut mitään kiirettä. Itse asiassa muuttoa on tehty hitaasti, muutama tavara kerrallaan, tätä uutta kotia ei haluta missään nimessä täyttää liialla tavaralla. Nyt aiotaan ensin nauttia tilojen avaruudesta, ja tietenkin edessä avautuvasta luontomaisemasta. Uuteen kotiin ei edes haluta verhoja maisemaa peittämään, sähkökäyttöiset kaihtimet saavat riittää.

Rakentamisprojektin helppous yllätti meidät täysin. Budjetti piti tarkalleen, eikä yllätyksiä tullut missään vaiheessa. Emme ole lainkaan näännyksissä tai avioeron partaalla, kuten meitä useat varoittelivat, Vartiaiset nauravat.

 

Neuvoksi muille rakentajille: ei kannata kuunnella kuitenkaan liikaa muiden mielipiteitä, tehkää talosta oman näköinen ja luottakaa ammattilaisiin, niin hyvä tulee!

 

Lähde: Suuri Talo Extra 4/2016 Teksti: Jutta Rissanen Kuvat: Paula Osenius

Meidän tehtäväksemme jäi lähinnä sopivien sisustustuotteiden valinta. Meidän ei esimerkiksi tarvinnut käydä vastaanottamassa tavaratoimituksia tai siivoamassa rakennusvaiheessa. Kävimme toki paikan päällä aina väliajoin ihastelemassa työn edistymistä, mutta siinä kaikki. Kirsi kertoo.

Omatalon talomyyjä on sinun omamyyjä

Tilatessasi Oman uuden kotisi Omatalolta saat käyttöösi henkilökohtaisen omamyyjän.

Voit olla huoleti koko talonrakennusprojektin ajan kaikkiin talonrakentamiseen liittyvissä kysymyksissä, sillä Omatalon asiakkaana saat käyttöösi henkilökohtaisen OmaMyyjän joka auttaa kiperissäkin kysymyksissä ja palvelee Sinua koko rakentamisen ajan.

Etsi lähin myyjäsi ja ota yhteyttä

Ollaan kuulolla!

Tilaa uutiskirjeemme, niin saat tarjoukset ja tapahtumakutsut aina ensimmäisenä.

Seuraa meitä!

Tutustu myös rakentaja­videoihimme Youtubessa, käy Facebook-sivuillamme katsomassa viimeisimmät Omatalon kuulumiset ja vilkaise Instagramista tuoreimmat kuvamme.