Ensimmäinen muuttovalmis Omatalo

Ensimmäinen muuttovalmis Omatalo valmistui syksyllä 2014.

Ensimmäinen muuttovalmis Omatalo valmistui syksyllä 2014. Tämän jälkeen muuttovalmiita Omataloja on jo rakennettu Kajaanista Etelä-Suomeen. Kävimme kysymässä ensimmäisen toimittamamme talon asukkaiden Julianna ja Joonas Komulaisen kuulumisia.

Talotoimittaja löytyi Sonkajärveltä

Komulaisilla oli uutta asumismuotoa suunnitellessa pyörinyt jo jonkin aikaa mielessä, että oman kodin rakentaminen olisi heidän perheen ratkaisu. Perheen asettuminen Sonkajärvelle oli kuitenkin osittain sattumaa, vaikka paikkakunnalla asuikin Joonaksen sukulaisia. Iisalmea ympäröivistä kunnista Sonkajärvestä oli jäänyt positiivinen mielikuva, joten sinne oli hyvä asettua. Työmatka Iisalmeen oli myös sopiva.

Talotoimittajia vertaillessa Komulaiset luulivat aluksi, ettei paikallinen talotehdas Omatalo tarjoa muuttovalmiita ratkaisuja. Omatalolta saatu tarjous oli kuitenkin muihin tarjoajiin nähden lopulta ylivoimainen vaihtoehto. ”Vertailumme mukaan Omatalon muuttovalmis oli selkeästi pisimmälle viety ratkaisu”, Joonas kertoo. ”Omatalon tarjous sisälsi mm. maalämpökaivon porauksen sekä laajan sisustusvalikoiman verrattuna kilpaileviin tarjouksiin. Kokonaisuus ratkaisi lopulta tarjoajan, mutta myös kilpailukykyinen hinta oli yksi tärkeistä kriteereistä.”

Pariskunta asui jo rakentamisen aikaan lähellä tonttia, joten työmaalla tuli käytyä lähes päivittäin. Työmiesten kanssa oli helppo kommunikoida. ”Tuntui aidosti, että meitä kuunneltiin ja tyhmiäkin sai kysyä”, naurahtaa Julianna. Kodin valmistumista seuratessa näki, että asentajat osasivat tehdä työnsä hyvin ja ammattitaidolla. Julianna ja Joonas kokivat myös tärkeäksi, että Omatalo rakennettiin pääasiassa tehtaan oman – paikallisen – henkilökunnan toimesta.

Muuttovalmis koti on vaivaton rakentaa

Päätyminen muuttovalmiiseen ratkaisuun tuntui järkevältä, koska hintaero itse rakennettuun taloon oli lopulta hyvin pieni. Perheeseen syntyi pieni vauva rakennuskesänä, joten aikakin oli tiukalla. Lisäksi Joonaksen työpaikka vaihtui vuoden alussa, mikä osittain aiheutti lisäpaineita vapaa-ajalle. ”Kyllä muuttovalmiin talon rakentaminen oli lopulta ainoa järkevä vaihtoehto”, Joonas tuumii talon valmistuttua.

Nyt kun talossa on asuttu kolme kuukautta, on omaan kotiin ehtinyt jo asettumaan ja arvioimaan omia sisustusvalintoja. Eteisen laattalattia on osoittautunut loskakeleillä loistavaksi ideaksi. Pari arvioi taloa ostaessaan muuttovalmiin ratkaisun lisäksi myös muita vaihtoehtoja, kuten muiden toimittajien sisustusvalmiita vaihtoehtoja. Omatalolta löytyi iso valikoima sisustusmateriaaleja ja talon muokkausmahdollisuuksia, joihin Komulaiset ovat olleet erittäin tyytyväisiä.

Kun talossa asuu pieni lapsi ja koira, antaa oma koti rauhaa perheelle. Tavarat saa laittaa omille paikoilleen, mihin ne myös jäävät. Aiemmin vuokralla asuessa ratkaisut olivat väliaikaisempia. Talon hankkiminen on viisasta myös taloudellisesti. ”Onhan se kotiinpäin, mitä aiemmin alkaa maksaa asumisesta itselleen”, järkeilee Julianna.

Kodin rakentamisesta kerrotaan monenlaisia tarinoita, mutta Julianna ja Joonas eivät kokeneet rakennusaikaa heidän kannalta työlääksi. ”Voisimme hyvin kuvitella tilaavamme vielä toisenkin Omatalon”, päättävät Julianna ja Joonas yhdestä suusta.

Omatalon tarjous sisälsi mm. maalämpökaivon porauksen sekä laajan sisustusvalikoiman verrattuna kilpaileviin tarjouksiin. Kokonaisuus ratkaisi lopulta tarjoajan, mutta myös kilpailukykyinen hinta oli yksi tärkeistä kriteereistä.

Omatalon talomyyjä on sinun omamyyjä

Tilatessasi Oman uuden kotisi Omatalolta saat käyttöösi henkilökohtaisen omamyyjän.

Voit olla huoleti koko talonrakennusprojektin ajan kaikkiin talonrakentamiseen liittyvissä kysymyksissä, sillä Omatalon asiakkaana saat käyttöösi henkilökohtaisen OmaMyyjän joka auttaa kiperissäkin kysymyksissä ja palvelee Sinua koko rakentamisen ajan.

Etsi lähin myyjäsi ja ota yhteyttä

Ollaan kuulolla!

Tilaa uutiskirjeemme, niin saat tarjoukset ja tapahtumakutsut aina ensimmäisenä.

Seuraa meitä!

Tutustu myös rakentaja­videoihimme Youtubessa, käy Facebook-sivuillamme katsomassa viimeisimmät Omatalon kuulumiset ja vilkaise Instagramista tuoreimmat kuvamme.